Robinson Crusoe

Moni varmaan tietää Robinsonin tarinan; mies haaksirikkoutuu autiosaarelle, rakentaa siellä oman puumajan ja törmää villiin nimeltä Perjantai. Lopulta Robinson onnistuu viimein pakenemaan saarelta. Kirja kertoo tarinan samalla kaavalla,  mutta täysin eri tavalla. Esimerkiksi paratiisimainen autiosaari onkin kirjassa kuin oma henkilö, armoton luontoäiti joka ottaa sekä antaa.

Kirja siis on jotain aivan muuta kuin elokuvat ja piirretyt Robinsonin tarinasta. Elämä saarella ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ja jokainen päivä on oma taistelunsa henkiinjäämisessä. Kirjassa kuvaillaan tarkasti Robinsonin askareita ja ajatuksia, joten lukija pääsee paikan päälle kokemaan hänen ylä-sekä alamäkensä. Esimerkiksi saviastioita valmistettaessa lukijaa opastetaan oikein kädestä pitäen miten se ruukku lopulta valmistuu.

Kirja oli siis niin karu kuin "lähelllä lukijaa". Tämä yhdistelmä toimi kirjassa hyvin, sillä ukkosen jyristessä ja sateen sataessa kuin saavista kaatamalla oli pakko käydä laittamassa ikkuna kiinni ettei sada sisään.

Kirjan juoni oli jokseenkin ennalta-arvattava, sillä tarina oli ennestään kuultu, ja nähty. Nuori Robinson uhmaa isäänsä ja karkaa maailmalle. Isä varoittaa maailmalla piilevistä vaaroista, joista nuorempi Crusoe vähät välittää. Robinson matkustaa Brasiliaan ja ryhtyy siellä tilanomistajaksi. Hän vaurastuu ja elämä näyttää hymyilevän, mutta siitä silti puuttuu "sitä jotain", ja matka jatkuu Afrikan mantereelle aikeina suostutella villejä neekereitä orjiksi Brasilian pelloille, nämä kun olisivat halpaa työvoimaa. Kohtalo puuttuu peliin ja myrsky puhkeaa merellä kesken kaiken. Ryhmä haaksirikkoutuu, mutta vain Robisnonin onnistuu pelastua läheiselle saarelle. Muut saavat surmansa haaksirikossa.

Robinson on siis pelastautunut saarelle, joka vaikuttaa autiolta. Ensitöikseen hän tekee useita retkiä laivan hylylle, joka on ajautunut lähelle rantaa. Pelastettuaan niin paljon hyödyllisiä tarvikkeita kuin kykenee, Robinson rakentaa itselleen linnoituksen suojaksi saaren mahdollisilta vaaroilta. Viisaana miehenä Robinson päättelee, ettei apua ole tulossa lähipäivinä, sillä laivan miehistö oli ainut joka tiesi mihin retki kohdistuisi, ja sillä hetkellä he makasivat haudattuina rannan hiekkaan. Laiva oli ajelehtinut kauas pois kurssiltaan, eikä saaren lähettyviltä kulkenut yksikään laivareitti.

Robinson kirjoittaa kirjassa päiväkirjaa, joka kuvailee hänen päiviensä askareita, ja aina silloin tällöin hänen ankaria pohdiskeluitaan itsestään, kohtalosta ja Jumalasta. Robinson ei ole ennen haaksirikkoa kristitty, mutta tulee ajan mittaan uskoon ja on lopulta parempi kristitty kuin itse paavi.

Robisnon siis viettää saarella noin 30 vuotta, ja väliin mahtuu hänen kamppailuaan eloonjäämisestä; metsästystä, rakentamista ja uuden oppimista. Uskoon tultuaan keskustelee Robinson useasti Jumalan kanssa, sillä puheseurasta on saarella suuri pula. Hän kouluttaa myös papukaijoja puhumaan, muttei tästä kehkeydy mielenkiintoisia keskusteluja.

Henkilökohtaisesti pidin kirjan loppuvaiheista, joissa touhu tuppaa muuttumaan veriseksi. Perjantai ei olekaan se suloinen  rullaturpa neekerinsuukkojen pakkauksen kannesta (vanha malli), vaan ihmissyöjäheimon jäsen joka syö ihmisiä siinä missä toverinsakin. Villi ihmissyöjäheimo on kuvailtu raakalaismaisena uhkaavana voimana, joka lisäsi lukemiseen jännittävyyttä. Kirjan realistisuus puhuttelee lukijaa, ja loppuosan yhteenotot jäivät hyvin mieleeni.

Vaikka kirja oli mielestäni hyvä, on myönnettävä että siitä löytyy myös kritisoitavaa. Esimerkiksi vuohen metsästys oli ensimmäisellä kerralla mielenkiintoista seurattavaa, ja toinenkin kerta oli mukiinmenevä, mutta tämän jälkeen lukisi mielellään jostakin muusta arkiaskareesta. Toinen kritisoinnin aihe oli kirjan hitaus. On myös myönnettävä, että lukisin mieluummin Robinsonin painiottelusta viidakon ihmissyöjägorilloitten kanssa, mutta tätä iloa kirja ei minulle suonut. Sen sijaan menee muutama vuosikymmen ennen kuin kirjan "pahuus" nostaa päänsä. Tähän mennessä ollaan viljelty viljaa, parsittu vaatteita ja metsästetty, monta vuotta. Kirja alkoi viehättää minua vasta ensimmäisestä jalanjäljestä rannalla. Ennen tätä oli kirjassa ollut vain muutamia itseäni viehättäviä tapahtumia. Vuohien metsästys ei lukeudu näihin tapahtumiin.

Kirjan kritisoitavista puolista huolimatta kirja on erittäin onnistunut teos. Sen kiihkeä tunnelma, tapahtumia hyvin kuvaava kerronta ja yhteiskunnan arvoja kritisoiva asenne imi minua puoleensa kuin sieni. Vaikken erityisemmin pidä kirjojen lukemisesta, oli lukukokemus työn ja tuskan arvoinen. Kuvani Robinson Crusoesta on muuttunut kirjan myötä täysin, ja ymmärrän vasta nyt, miksi juuri tätä teosta hehkutetaan niin paljon, ja miksi aiheesta syntyy uusia versioita vielä tänäkin päivänä.